Mustat sukat vaihtuvat vihreään lohikäärmeeseen

"Tuomon Hirmu-hirviö" on Tapani Braggen ja Ritva Uhinkin kirjoittama keltakantinen kirja. Se on tehty lapsille, mutta se on myös tärkeä osa vanhempien elämää. Se voisi hyvinkin olla äitiyspakkauksessa. Kirjan teemana on mustasukkaisuus.

Tuomo on kuin tavallinen pikku-poika perheessä. Hän on ainut lapsi, kunnes äiti tuo sairaalasta Hirmu-hirviön. Se rääkyy ja vie kaiken huomion. Tuomo esitetään kirjassa lapsena, josta tulee mustasukkainen uuden vauvan myötä. Hän ei lainkaan ymmärrä, että vauvaa ei voida palauttaa. Lapsen tavoin hän möläyttää erinäisiä hassuja lauseita, jotka vanhemman korvaan saattavat kuulostaa huvittavalta. Lapselle se on totisinta totta, sillä hänen ymmärryksensä on ikäryhmänsä tavoin vielä rajallinen. Aikuisten maailma on niin erilainen. Tuomo olisi halunnut puhkaista vauvan mahan parsinneulalla äidin kerrottua, että vauvalla on mahassa ilmaa ja siksi se huutaa. Lisäksi Tuomoa ihmetytti, miksi äidillä ja vauvalla ei ole pippeliä. Hän kävi hakemassa ulkoa kepit ja olisi halunnut korjata tämän puutostilan. Vauvansiemeniä puolestaan olisi Tuomon mielestä saanut apteekista.

Ensin kirjassa kerrotaan Tuomosta, mutta sitten viimeisillä sivuilla on osuus vanhemmille. Luin ensin itse tarinan ja sitten siirryin vanhemmille suunnattuun asiatekstiin. Asiateksti antoi uutta näkökulmaa kertomuksen analysointiin. Asiatekstissä neuvottiin vanhempia ja isovanhempia, kuinka heidän tulisi huomioida myös vanhempi sisarus eikä vain lässyttää uudelle tulokkaalle. Asiateksti neuvoo vanhempia mm. kertomaan vauvasta toiselle lapselle sitten, kun se alkaa näkyä aidin ulkomuodossa. Se neuvoo, että on hyvä kertoa vauvan tulosta ajoissa, että vanempi lapsi tottuu ajatukseen. Lapselle täytyy vakuuttaa, että uusi tuttavuus ei uhkaa hänen asemaansa rakkaana ja tärkeänä jäsenenä perheessä. Teksti myös kertoo, että jos lapsen sänky on siirrettävä vanhempien huoneesta toiseen huoneeseen hoitopöydän tilalta, on se tehtävä ajoissa. Näin vanhempi sisarus ei ajattele, että hänet karkotetaan paikaltaan. Hänelle pitää antaa käsittää ennen vauvan syntymää, että nyt hän saa oman huoneen. Täten sisarus on vain ylpeä uudesta, omasta tilastaan. Unohtamatta isovanhempia, kirja neuvoo, että heidän kylään tullessaan tulisi huomioida ensin vanhempi lapsi ja sitten vasta vauva. Olisi hyvä jos esikoiselle tuotaisiin jokin lahja, eikä vauvalle. Lisäksi asiatekstissä mainitaan, että isovanhemmilla on myös oma elämä. Heidän asemansa perheessä ei muutu ympärivuorokautisesti päivystäväksi hoitopaikaksi.

Kun tarkastelin kertomusta Tuomosta, huomasin yhteyden asiatekstin välillä. Aloin tulkitsemaan, noudattiko tämä perhe asiatekstissä mainittuja ohjeita ja miten asiatekstin informaatio piti paikkansa muutoksen keskellä. Asiatekstissä sanottiin, että lapsi voi nähdä pahoja unia . "Yölliset pelot ja painajaiset kertovat niistä tunteista, joita lapsi ei ole voinut päivällä käsitellä." Kertomuksen alussa Tuomo näki unta siitä, kuinka uusi vauva nukkui hänen vanhassa sängyssään ja "imi äidin rinta niin, että tämä laihtui ihan luurangoksi". Tässä huomasi sen, kuinka vauvan tulo vaikutti Tuomon unimaailmaan. Lisäksi Tuomon isä ja äiti eivät mitä luultavammin olleet ottaneet huomioon ohjetta tai ohjeita, jotka asiatekstissä tuodaan esiin. Tämä välittyy Tuomon ajattelusta. Kertoja puhuu seuraavanlaisesti: "Äiti ja vauva tulivat kohta postin jälkeen. Äiti oli laihtunut ja näytti kurjalta. Vauva rääkyi koko ajan. Ei siitä ollut edes leikkikaveriksi, kun se oli niin pieni eikä osannut mitään." Asiateksti kehoittaa vanhempia pitämään lapsen ajantasalla. Tuomon isä olisi voinut selittää Tuomolle päiviä ennen äidin kotiinpaluuta, että äiti voi olla väsynyt synnytyksen jälkeen. Lisäksi hän olisi voinut havainnollistaa, että lapsen synnyttyä synnyttäneiden äitien "masu" kutistuu. Mitä leikkikaveriin tulee, asiatekstissä sanottiin, että lapselle on tehtävä selväksi miksi vauvasta ei ole vielä leikkijäksi. Aiemmin jo mainitsinkin, että teksti neuvoo vanhempia suunnitteleemaan uuden paikkajärjestyksen niin ajoissa, ettei vanhempi sisarus tunne itseään karkoitetuksi. Tuomon unessa hän kuvitteli vauvan vanhassa sängyssään. Jos vauvan paikka on Tuomon vanhassa sängyssä, niin olisi hänelle voinut vaikka selventää, kuinka hyvä isoveli hän on lahjoittaessaan vanhan sänkynsä vauvalle ja kuinka hieno ja paljon parempi onkaan hänen ikioma uusi sänkynsä. Tuomon isovanhmmat puolestaan olivat ottaneet vaarin asiatekstin sanoista, kun he toivat Tuomolle lahjaksi paloauton. Jos kuitenkin tarkastelemme, mitä muuta asiateksti sanoo, huomaamme pari muutakin seikkaa. Tuomon isovanhemman antoivat kyllä lahjan, mutta menivät sitten heti lässyttämään vauvalle. Asiateksti neuvoo isovanhempia ja vanhempia hoitamaan vierailun niin, että ensin huomioidaan vanhempi lapsi ja sitten vasta vauva.

Mustasukkaisuus on yleinen ilmiö lasten kohdalla. Kertomuksessa kuvaillaan, kuinka Tuomo murjotti koko ajan syödessään kalakeittoa. Viimein hän keksi tönäistä lautasen alas pöydältä. Kaikki tulivat silloin "juoksujalkaa" katsomaan, mitä tapahtui. Tuomo sai näin kaipaamansa huomion. Teolla oli kumminkin seuraukset. Äiti laittoi Tuomon siivoamaan kanssaan aiheuttamaansa sotkua. Tuomo ei tästä kumminkaan pahoittanut mieltään, vaan nautti että sai tehdä jotain yhdessä äidin kanssa. Asiatekstillä olisi kommenttinsa tähänkin. Asiateksti kertoo, että mustasukkainen lapsi voi ajatella vauvamaisen käyttäytymisen olevan toivottavaa. "Jo kuivaksi oppinut lapsi saattaa rueta kastelemaan tai haluamaan ruokansa tuttipullosta, joku toinen lapsi saattaa yrittää vahingoittaa vauvaa." Lisäksi tekti kehoittaa ottamaan vanhemman lapsen arkiaskareisiin mukaan. Tuomo nautti siitä, kun sai siivota äidin kanssa lattiaa. "Myös kodin askareista voi löytyä vanhemmalle lapselle oma tehtävä. Hän voi esimerkiksi asetella haarukat ja veitset paikoilleen astianpesun jälkeen tai olla mukana ruuanlaitossa. Tehtävän tulee olla jotakin sellaista, mitä lapsi tekee mielellään ja mihin hänen voimavaransa hyvin riittävät."

Kertomuksen loppumetreillä on vauvan ristiäiset. Tuomo on antanut oman nimiehdotuksensa - Hirmu-hirviö. Hänen äitinsä selitti, ettei pappitäti hyväksyisi sellaista nimeä. Tuomo alkoi tottua tunnelmaan ja ideaan siitä, että perheessä oli nyt uusi vauva. Kuitenkin tapahtui jotain, mikä muutti taas Tuomo-lapsen mieltä. Vauva huitaisi Tuomon poliisiautoa ja se tippui lattialle ja meni rikki. Silloin Tuomo löi vauvaa. Asiatekstissä sanotaan, että vanhemmalle lapselle on tehtävä selväksi ettei vauvaa saa lyödä. Lapselle pitää antaa tilaa kiukuta ja huutaa, mutta on tehtävä selväksi ettei vauvaa saa lyödä. Tuomon vanhemmat evät ehkä olleet ottaneet tätä seikkaa huomioon, mutta he eivät tunteneetkaan asiatekstiä. Loppua kohden Tuomon asenne uuteen pikkuiseen paranee ja pikkuisella on jo nimikin - Annamari. Tuomo osallistuu äidin kanssa vauvan hoitoon.Tuomo saa nyt äidiltä huomiota. Äiti vie hänet ostoksille. Ostoksilla Tuomo huomaa leluhyllyllä yhden muovisen hirmuliskon ja sanoo äidilleen: "Tuon minä haluan".

Kirjassa Tuomon leluhyllyn "hirmulisko" on kuvitettu vihreäksi ja muistuttaa lohikäärmettä. Hän kysyy äidiltään, että arvaako tämä miksi hän halusi ostaa hirmuliskon. Äiti kuuntelee poikaansa ja Tuomo virkkoo: "Ettei minulle tule enää ikävä pikkusiskoa. Voin ottaa tämän mukaan, jos me lähdetään johonkin ilman Annamaria."

Isä ja kadonnut lammas

Viiru ja Pesonen on Sven Nordqvistin kirjoittama rakastettu lasten kirjasarja. Pidin siitä, että äitini luki sitä ollesani pieni. Katselin myös aikanaan siitä tehtyjä piirrettyjä.

"Viiru Kateissa" on kertomus siitä, kuinka Viiru yhtenä päivänä häviää isäntänsä silmistä. Pesonen huolestuu ja lähtee etsimään. Kertomus esitetään kuitenkin takaumana, sillä alussa Viiru ja Pesonen ovat nykyhetkessä, johon palataan lopussa. Keskikohta on takaumaa.

Kirjan teemana on "ystävyys". Se on tunneside ihmisen ja eläimen välillä, mutta myöskin verrattavissa isän ja pojan suhteeseen. Kun ihmisellä ei ole ketään muita seuranaan satunnaisten naapurien lisäksi, silloin parasta seuraa on jokin lemmikki - ottaen huomioon ettei ole allerginen. Pesosella oli jo kanoja, mutta hän viittasi kanojen vain kaakattavan eikä kuuntelevan häntä. Ystävä kuuntelee ja saadessaan Viirun Pesonen kohtelee tätä kuin kuuntelijaa. Pesonen toivottaa uuden ystävänsä tervetulleeksi talouteensa ja ryhtyy viettämään paljon aikaa Viirun kanssa, niin kuin ystävän kanssa tehdään.

Pesonen on kuin isähähmo, joka adoptoi lapsen. Hän valittaa yksinäisyyttään, kunnes mummeli naapurista keksii ilahduttaa häntä lahjoittamalla kissan. Pesonen ihastuu kissaan heti. ja alkaa viettää tämän kanssa aikaa niin kuin lapsen kanssa vietetään. Kirjan mukaan hän lukee Viirulle satuja ja kertoo tarinoita lapsuudestaan - kuin pojalleen puhuisi.

Viiru puolestaan on kuin lapsi. Häntä ei esitetä tavallisena kissana - ainakaan tässä kertomuksessa - vaan hän on lapsen asemassa ja käyttäytyy Pesosta kohtaaan kuin lapsi isäänsä kohtaan. Alussa Viiru vaatii Pesosta  kertomaan tarinan katoamisestaan ja lapsethan rakastavat tarinoita. Hän saa myös vaatteet ylleen, niin kuin ihmiselle vaatteet annetaan. Lisäksi Pesonen ajattelee Viirun oppivan puhumaan, jos tarpeeksi tälle lukee tekstejä. Yhtenä päivänä Viiru sanookin esimmäiset sanansa ja Pesonen ilahtuu. "Lapsi" siis oppii puhumaan. Muu asia, joka tekee Viirusta lapsenkaltaisen, on hänen tapansa herättää Pesonen aamuisin: "-- hyppimässä ylös alas hänen vatsallaan huutaen: "Herää Pesonen! Leikitään!".

Kirjan tarina on verrattavissa raamatun tekstiin, jossa puhutaan yhden lampaan kadottamisesta. Tässä tapauksessa 99 lammasta ovat kanat, jotka Pesonen jättää lähtiessään etsimään Viirua. Lisäksi jos ajatellaan muuten raamattua, niin Pesonenhan on kuin Taivaan isä, joka haluaa, että Viiru tuntee olonsa turvalliseksi seurassaan. Löydettyään Viirun Pesonen sanoo pelokkaalle kissalle: "Hyppele nyt vähän tässä ympäriinsä, niin minä istun ja odotan." Pesonen siis valvoo, ettei Viirulle käy hullusti. Hän kehoittaa tätä tutkimaan paikkoja ja uhan sattuessa piiloutumaan löytämäänsä koloon. Pesonen karkottaa myös Jumalan tavoin pahan. Kun Viirun hirviöksi luulema mäyrä "ahdistelee" häntä, Pesonen puuttuu tilanteeseen. Hän sanoo vain pari sanaa mäyrälle ja mäyrä "lyllertää nopeasti tiehensä".

Kuvitus on kirjassa elävää ja katsetta sitova. Se kertoo enemmän kuin teksti. Sivulla, jolla Pesonen etsiskelee Viirua, ei kuvailla halkokasaa tai sukkalaatikkoa. Silti lapselle näytetään piirroksina, mistä kaikkialta Pesonen oikeastaan etsii Viirua. Lisäksi sivulla, jossa Viiru säikähtää "hirviötä" on teksti paljon hauskempi, kun lapsi näkee Viirun pöllähtäneen ilmeen. Liikettä on myös tehostettu kuvassa vauhtiviivoilla. Kun Viiru jököttää piilossaan ja odottaa, koska "hirviö" syö hänet, tietää lapsi jo kuvasta, että kyseessä on vain harmiton mäyrä. Viirun kasvoilta voi lisäksi lukea sen pelon ja surun, jota hän kokee lymypaikassan. Viirun silmät ovat itkuisen punaiset ja lapsen on helppo samaistua tähän tunteeseen.